Vaapukan Bosse YLA2

Virallinen nimi: Vaapukan Bosse Painoitus: yleispainote
Rotu ja sukupuoli: shetlanninponiori Koulutustaso: Helppo A, 60cm
Tuntomerkit: musta, 100cm Omistaja: Molly, Novelli
Syntymäaika: 20.06.2007 Kasvattaja: Vaapukka

Nimensä veroinen pomottaja, mutta potentiaalinen sellainen

Bosse oli aivan nimensä veroinen pomottaja. Melkeinpä viimeisiin päiviinsä asti se käyttäytyi monessa tilanteessa edelleen kuin vilkas orivarsa. Ei sillä, että se olisi pomppinut holtittomasti takajaloilleen, potkinut tai purrut, vaan sen elämänhalu ja valtava energisuus eivät kadonneet koskaan!

Selästä käsin Bossea ei olisi edes uskonut samaksi poniksi. Tällöin se oli hyvin rauhallinen ja kuuliainen sekä halukas oppimaan uusia asioista. Sillä ei ollut yleensä kiire minnekään, mutta kyllä vauhtiakin löytyi, jos sitä vain muisti pyytää. Se ei ollut kovinkaan herkkä avuille eikä varmasti liikkunut minnekään, ellei komentosillalta kuulunut tarpeeksi vaativia ja napakoita pyyntöjä.

Monet ponit ovat juuri sen oikean ratsastajan käsissä todellisia ruusukehaita, mutta Bosse sopeutui hyvin monenlaisiin ratsastajiin. Se sieti aloittelijoiden tahattomia kiskaisuja suusta, kovia pohkeita, holtitonta ohjausta.. Menestystä se ei tietenkään tuonut kotiin, jos selässä istuva ei tiennyt itsekään mitä tekee!


Pitkä ja menestynyt yleispainotteinen suku

isä SLY Läpimurto
Ch, YLA2, KTK-III
ii. Suman v. Charoü
VIR MVA Ch
iii. Topper v. Ortamn
iie. MES Kepitta
ie. SLY Nansen
epävir. Ch
iei. Bellafonten Kourukuvio
KTK-III
iee. S.L Scurrie
VIR MVA Ch, KTK-II
emä Atlanta v.d. Moran
YLA2, SHLA-A
ei. Ikiajan Ensimmäinen Rakkauslaulu
VIR MVA Ch, KTK-III
eii. S.W End Of A Century
eie. Cirûn Pimeyden Ruhtinatar
ee. Vaapukan Emelie eei. Ruoholaakson Daa Daa
eee. Ikiajan Yksisiipinen Enkeli


Pikku-Bosset

    shet-t. Vaapukan Bacia       emä Barticia v. Raad   s. 24.12.2007
    shet-t. Cassidy       emä SD's Beauty Shine   s. 01.05.2008
    shet-o. Ruiskukan Yngve   emä Edenelle Taste of Honey   s. 03.05.2008
    shet-t. Novellin Ynette       emä Ynka v. Raad   s. 01.06.2008
    shet-t. Nybergs Bela       emä Gungbacks Bretta   s. 22.12.2007


Kilpailumenestys

Palkittu yleislaatuarvostelussa YLA2 -palkinnolla 118 pisteellä.
30+29+24+35 = yhteensä 118p. YLA2.

KOULURATSASTUS (yhteensä 35 sij.)
28.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Vaapukka 4/77
28.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 6/61
28.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 6/61
28.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 3/61
28.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 4/253
27.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Valvero 5/40
23.11.2007 Kür Helppo A KRJ-kouluratsastus Keskiviikko 4/113
23.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Keskiviikko 5/101
22.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Royalemente 9/104
20.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Fiktio 3/92
20.11.2007 Helppo A KRJ-kouluratsastus Fiktio 5/156
17.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Evergrey 6/58
08.11.2007 Helppo A KRJ-kouluratsastus Fiktio 8/90
08.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Fiktio 7/70
08.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Fiktio 2/55
08.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Fiktio 8/70
08.11.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Fiktio 4/55
07.11.2007 Helppo A KRJ-kouluratsastus Vaapukka 6/97
05.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Te Adoro Estate 1/50
04.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Te Adoro Estate 3/50
03.11.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Te Adoro Estate 5/50
25.10.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Mistdown 5/30
09.10.2007 KN Special KRJ-kouluratsastus Evergrey 4/32
09.10.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Evergrey 2/29
02.10.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Te Adoro Estate 4/32
30.09.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Adam Warmbloods 3/25
20.09.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Vaapukka 4/30
20.09.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 1/17
05.09.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Willoughby 5/35
04.09.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Aweia 4/30
03.09.2007 KN Special KRJ-kouluratsastus Chi o Haku 2/51
02.09.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Rinteen kisakeskus 2/25
31.08.2007 Helppo B KRJ-kouluratsastus Toppari 2/30
24.08.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Vaapukka 4/30
24.08.2007 Helppo C KRJ-kouluratsastus Hiljaisuus 4/32
         

ESTERATSASTUS (yhteensä 32 sij.)
23.05.2008 20-30 cm ERJ-esteratsastus Perlpilz 6/74
23.05.2008 20-30 cm ERJ-esteratsastus Perlpilz 6/74
23.05.2008 50 cm ERJ-esteratsastus Perlpilz 8/81
23.05.2008 40 cm ERJ-esteratsastus Perlpilz 1/82
08.05.2008 30-40 cm ERJ-esteratsastus Suopursun tila 4/40
08.05.2008 40-50 cm ERJ-esteratsastus Suopursun tila 6/40
08.05.2008 30-40 cm ERJ-esteratsastus Suopursun tila 6/40
07.05.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Fiktio 1/40
26.03.2008 70 cm ERJ-esteratsastus Crowvalley 2/15
21.03.2008 60-70 cm ERJ-esteratsastus Nonehood 6/180
30.11.2007 60 cm ERJ-esteratsastus Huopatossu 3/202
27.11.2007 40-50 cm ERJ-esteratsastus Nordisk Stall 3/13
25.11.2007 50-60 cm ERJ-esteratsastus Vaapukka 1/16
18.11.2007 60 cm ERJ-esteratsastus Karmiini 1/41
17.11.2007 40 cm ERJ-esteratsastus Karmiini 2/33
16.11.2007 40 cm ERJ-esteratsastus Karmiini 4/32
06.10.2007 20 cm ERJ-esteratsastus Crowvalley 3/20
05.10.2007 60 cm ERJ-esteratsastus Crowvalley 3/20
05.10.2007 20 cm ERJ-esteratsastus Crowvalley 4/20
02.10.2007 40-50 cm ERJ-esteratsastus Prejudicen talli 2/49
20.09.2007 50 cm ERJ-esteratsastus LAC 1/71
16.09.2007 50-60 cm ERJ-esteratsastus Swildie 6/80
31.08.2007 60 cm ERJ-esteratsastus Veatu Kuningriik 5/31
30.08.2007 60 cm ERJ-esteratsastus Veatu Kuningriik 2/41
30.08.2007 50 cm ERJ-esteratsastus Veatu Kuningriik 6/40
23.08.2007 40 cm ERJ-esteratsastus Gartemor 7/50
22.07.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Heinämäki 7/127
07.11.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Katvusto 2/40
10.11.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Amable 6/72
11.11.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Amable 8/71
12.11.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Amable 3/96
14.11.2008 60 cm ERJ-esteratsastus Amable 1/80


© Molly / Novelli 2006-2009
Ponin kuvista kiitos Kiia Kuokka!
Tämä on virtuaalihevonen eikä sitä oikeasti ole olemassa! This is a SIM-game horse!